TAPAAMINEN 30.5.2015

KIINNOSTAISIKO TEITÄ TULLA 30.5.2015 ILLALLA

PAASIKELLARIIN?

TÄMÄN VUODEN UUTENA KOKEILUNA ON YHTEINEN TILAISUUS

KAIKKIEN VUOSIEN 1965, 1964, 1963 JA 1962

VUODEN 2012 JUHLA

ENSIMMÄISET KOULUN RIEMUYLIOPPILAAT JUHLIVAT YHDESSÄ UUSIEN

VUODEN 2012 YLIOPPILAIDEN KANSSA YLIOPPILAAKSI TULOAAN.

 

ARI ANGERVO PITI TERVEHDYSPUHEEN UUSILLE YLIOPPILAILLE:

Alppilan lukion yliopppilasjuhla 02.06.2012

 

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat ja oppilaat, riemuylioppilaat ja tietysti päivän päähenkilöt vastavalmistuneet ja vielä lakkia vailla olevat ylioppilaat sekä heidän omaisensa.

 

Minut valittiin lausumaan teille riemuylioppilaiden tervehdys siitä syystä, että satuin saamaan lakin ensimmäisenä ylioppilaana Alppilan yhteislyseosta.

 

Olin A-luokan ensimmäinen oppilas aakkosjärjestyksessä, joten siitä tämä suuri kunnia!

 

Saavuimme vasta perustettuun Alppilan yhteislyseoon eri puolilta Suomea, pääosin Helsingistä ja sieltä Kruunuhaan keskikoulusta.

 

Yhteisenä tekijänämme oli vapaus entisestä menneisyydestä ja toivo paremmasta tulevaisuudesta.

 

Toiveemme toteutuikin monessa suhteessa. Koulumme opettajat olivat yhdistelmä huippuammattilaisuutta, kokemusta ja nuorta innostunutta uraansa aloittavaa opettajakaartia.

 

Vasta perustettu kokeilukoulu tarjosi tuolloin 50 vuotta sitten paitsi upouudet raamit rakennuksen muodossa, myös siihen aikaan poikkeuksellisen innovatiivisia opetusmenetelmiä.

 

Matematiikassa ja muutamissa kielissä sovellettiin minimivaatimusten lisäksi omaan tahtiin opiskelua, jos harrastusta ja halua riitti.

 

Pian myös selvisi, että Alppilassa kannustettiin monimuotoisiin harrastuksiin. Musiikin, kuvaamataidon, äidinkielen ja urheilun tarjonta ylitti pian muiden koulujen vastaavan.

 

Musiikin harrastuksen vetäjinä toimivat aluksi yllättävät tahot:

koulun ensimmäinen rehtori Lars Frösen ja A- luokkamme ensimmäinen luokanvalvoja L. Arvi P. Poijärvi olivat nykyisenkin mittapuun mukaan huippuluokan harrastajapianisteja.

 

Matematiikan opettajamme Paavo Malinen oli hyvä sellisti.

Tähän joukkoon ilmaantui itseoikeutettuna tietysti koulumme musiikinopettaja Eero Pollari, myöhemmin Polas, joka aikaansai säännöllisen instrumenttiopetuksen myös koulun piiriin. Myöhemmin hän toimi myös Suomen ensimmäisten musiikkileirien vetäjänä.

 

Oman luokkamme kaikki opettajat olivat minun mittapuuni mukaani parhaita mahdollisia ihmisiä opastamaan eri puolilta Helsinkiä ja Suomea tulleita nuoria lukiolaisia elämää varten, ei pelkästään koulutodistuksen maailmaan.

 

En olisi varmaan kiinnostunut monipuolisesti kielistä ilman loistavaa saksankielen opettajaamme Tellervo Fröseniä. Kieliopinnoista tulikin minulle elämänmittainen harrastus.

 

Uskonnonopetus oli innostavaa ja keskustelevaa minullekin, vaikka tulin evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolelta. Opetus läpäisisi myös tämän hetken monikulttuuristen uskonnonopetusten tärkeimmät vaatimukset, kiitos siitä Olavi Aulan.

 

Musiikki, josta sittemmin tuli elämäntyöni, kasvoi Alppilan yhteislyseossa sellaisiin mittoihin, ettei vastaavaa ollut nähty kuin Suomalaisessa yhteiskoulussa, joka silloin edusti maamme huippua.

 

Kouluumme hakeutui toinen toistaan hienompia lahjakkuuksia Suomen opiskelevasta musiikkielämästä. Orkesterielämä kukoisti, kuoroja syntyi ja erilaisia esityksiä saatiin kuulla lähes joka tilaisuudessa. Oppilasjoukosta syntyi huippuorkesterimuusikoita, kansainvälisiä kapellimestareita, oopperalaulajia sekä kansallisbaletin solisteja.

 

Olen luetellut joukon Alppilan yhteislyseon vaikuttajia, mutta tärkein lienee se seikka, että yhdessä luotu biosfääri oli yhtä kuin Alppilan henki. Henki, jonka rehtori Pirkko Majakangas tunnisti edelleen  olevan olemassa.

 

Miksi siis vaivaan teitä tällaisella pitkällä innostuneella litanialla?

 

Se johtuu siitä, että, 50 vuotta sitten, samanlaisella hetkellä kuin teillä tänään, päällimmäisenä tunteena meille nuorille ylioppilaslakin saaminen merkitsi pitkän, 12-vuotisen koulutaipaleen loppumista, vapautta ja itsenäisiä valintoja.

Koulun todellinen, pitkäjänteinen merkitys on minulle selvinnyt vasta vähitellen myöhemmin.

50 vuotta sitten nuoren ylioppilaan ei tarvinnut välttämättä tietää miksi tulisi isona, valmistumisajat olivat pidempiä ja työpaikkojen saanti helpompaa. Oikeus tähän valintaan ja vapauteen ovat edelleen tallella, ihminen ei ole muuttunut, vaikka yhteiskunta ympärillä on vaativampi.

 

Kun nyt saatte valkolakin päähänne ja teidät julistetaan ylioppilaiksi, haluamme me riemuylioppilaat toivottaa teille onnea tulevalle elämäntaipaleellenne!

 

Huomasitte varmaan, että toivotuksesta puuttui ”ja menestystä”. Menestyksellä voi olla erilaisia hintoja meille itsellemme, läheisillemme tai koko maailmalle. Menestys on sivutuote.

 

Toivon, että löydätte oman tienne, läheisenne, kauniin maailman ja uskon tulevaisuuteen!