RIEMUYLIOPPILAAT 1968 JUHLAPUHE 2.6.2018

MARKKU HENRIKSSONIN PITÄMÄ PUHE UUSILLE YLIOPPILAILLE PEACOCKISSA 2,6,2018

 

 

 
 
 
 
PUHE ALPPILAN LUKION UUSILLE YLIOPPILAILLE
Arvoisat uudet ylioppilaat, hyvät kuulijat!
Minulla on ilo tuoda teille tervehdys niiden ylioppilaiden puolesta, jotka kirjoittivat Alppilan
yhteislyseosta 50 vuotta sitten. Parhaat onnittelut, teille, uudet ylioppilaat, merkittävän
etapin saavuttamisesta elämässänne.
Nykyisin maailma tuntuu aika sekavalta paikalta: on Suomen sotea, on Syyrian sotaa ja
Ukrainan miehitystä. Kaiken aikaa mietimme tapaavatko ”suurimman napin painaja” ja
”pieni rakettimies” kymmenen päivän kuluttua tai milloinkaan.
Maailma oli kyllä sekaisin myös viisikymmentä vuotta sitten. Martin Luther King oli
murhattu keväällä, kesäkuussa surmattiin Robert Kennedy, elokuussa Neuvostoliitto
miehitti Tsekkoslovakian. Kaiken aikaa uutisia hallitsi Vietnamin sota.
On tietysti niin, että aika kultaa muistot, mutta mielestäni yksi merkittävä ero
nykyisyyden ja viisikymmentä vuotta sitten vallinneen tilanteen välillä on toiveikkuus – tai
siis nykyisin sen vähäisyys tai jopa puute. Ainakin jos ajatellaan oman maamme tilannetta.
/ Kun marssimme kaduilla 50 vuotta sitten tai valtasimme Vanhan ylioppilastalon, niin
niihin mielenosoituksiin sisältyi merkittävä määrä toiveikkuutta. Uskoimme oikeasti, että
maailma paranee. / Olen viime aikoina miettinyt, että
ehkä 1960-luvun loppu ja 1970-
luvun alku oli jonkinlainen kulminaatio sille toiveikkuudelle, joka oli kaikesta huolimatta
vallinnut aina toisesta maailmansodasta alkaen.
Me niin sanotut suuret ikäluokat vietimme lapsuutemme ja nuoruutemme
sodanjälkeisessä Suomessa, jossa katsottiin tulevaisuuteen ja jossa lapsille ja nuorille
rakennettiin parempaa tulevaisuutta panostamalla muun muassa koulutukseen. Eräs
esimerkki tästä oli valtion kokeiluoppikoulun, Alppilan yhteislyseon perustaminen vuonna
1959. Itse asiassa osa meistä 50 vuotta sitten kirjoittaneista kuuluu niiden oppilaiden
ryhmään, jotka ensimmäisinä kävivät koko oppikouluaikansa Tammisaarenkadun tiloissa.
Jo oppikouluun pyrkiminen oli tapahtunut alkukesästä vajaan vuoden vanhassa
koulurakennuksessa. Ja itse koulukin sitten vihittiin kun olin ensimmäisellä luokalla.
(Nythän koulu on ollut siirrettynä muualle, mutta ymmärtääkseni palaa taas pian
alkuperäiseen rakennukseen ja myös maantieteellisesti Alppilaan. Toivottavasti Alppilan
henki on ollut kuitenkin koko ajan mukana myös Mäkipellontiellä).
Kun me aloitimme koulunkäynnin Alppilassa, oli maailma levoton silloinkin. Vuonna
1960 Algeriassa noustiin Ranskan siirtomaahallintoa vastaan, Neuvostoliitto ampui alas
yhdysvaltalaisen U-2-vakoilulentokoneen ja vangitsi sen lentäjän, Yhdysvaltain
etelävaltioissa oli useita rotumellakoita ja USA lähetti lisää joukkoja Vietnamiin. Me
tulimme ensimmäiselle luokalle Alppilaan täynnä omaa naivia lapsen toiveikkuuttamme ja
vanhempiemme toiveikkuutta. Monista vaikeuksista huolimatta, uskon, että ainakin
useimmilla meistä tämä toiveikkuus säilyi koko kouluajan. Kiitos siitä kuuluu merkittävässä
määrin myös silloisille opettajillemme, jotka auttoivat meitä luomaan sen Alppilan hengen.
Kun me kirjoitimme ylioppilaiksi 50 vuotta sitten, maailmantilanne oli silloinkin
levoton, mutta me olimme toiveikkaita. Nyt tuntuu, että iso osa tästä toiveikkuudesta on
kadonnut. Kotimaamme hallitus ei ole viime aikoina ollut kovinkaan innostunut
panostamaan koulutukseen ja sitä kautta tulevaisuuteen. Kiitos valtion niin sanottujen
säästötoimien, maamme yliopistot ovat viimeisten vuosien aikana menettäneet noin tuhat
professoritasoista työpaikkaa. Se ei voi olla vaikeuttamatta teidän jatko-opintojanne ja
tulevaisuudensuunnitelmianne. Siitä huolimatta, uudet ylioppilaat, älkää menettäkö
toivoanne, vaan astukaa eteenpäin rohkeasti ja päättäväisesti. Teidän tulee astua johtoon
ja me väistymme pikkuhiljaa – Alppilan perinteen mukaisesti – taka
vasemmalle
. Teillä on
koko elämä ja maailma edessänne.
Teillä on koko elämä ja maailma edessänne
! Tätä fraasia saatte varmaan tänään ja
lähipäivinä kuulla useasti. Mutta, se on myös totta. Maailma on avoinna edessänne. Teistä
voi tulla mitä vain. Halustanne ja lahjoistanne riippuen, teistä voi tulla opettajia,
toimitusjohtajia, arkkitehtejä, diplomaatteja, lääkäreitä, vaikkapa lakaisukoneenkuljettajia.
Tai jos olette laillani monilahjattomia, älkää silti menettäkö toivoanne, sillä teistä voi tulla
vaikka monialaisen tieteen professoreita tai sitten poliitikkoja. Ja kohtahan te pääsette
äänestämään, eikö vaan, ja ehdokkaaksikin. Käyttäkää tätä oikeuttanne, kun aika tulee.
Jos te olette toisia, kolmansia, tai kolmansiakymmenensiäkuudensia, niin ketä se
kiinnostaa. Ei ketään. Te haluatte olla ensimmäisiä, eikö vaan. Te haluatte huipulle. Mutta
tehän olette jo. Te olette ylioppilaita
Alppilasta!
Hyvää matkaa!
Markku Henriksson, VTT (Helsinki), D.Lertt., h.c. (York)
Yhdysvaltain tutkimuksen McDonnell-Douglas-professori, emeritus